Yhteistyökumppanit

Alkuajoista lähtien olemme panostaneet erinomaisiin yhteistyökumppaneihin sekä toimiviin suhteisiin heidän kanssaan.

Suurimmat tavarantoimittajamme ovat Italiasta. Teemme yhteistyötä myös saksalaisten, hollantilaisten, suomalaisten, ruotsalaisten ja virolaisten tavarantoimittajien kanssa. Uusimpana kumppanuutenamme on tshekkiläinen RM Gastro, jonka kanssa aloitimme yhteistyön vuoden 2018 alusta. Päädyimme yhteistyöhön RM Gastron kanssa, koska halusimme yhtenäistää palveluita ja nyt onkin mahdollista saada kaikki tarvitsemanne pienlaitteet samalta valmistajalta. RM Gastro on yksi Euroopan suurimmista keittiölaitevalmistajista.

Panostamme yhteistyökumppaneihimme, koska haluamme kehittyä jatkuvasti. Ajamme asiakaslähtöistä ajattelutapaa, jonka vuoksi palvelumme ovat keskipisteessä. Yhteistyötä tehdään ainoastaan niiden yritysten kanssa, jotka ovat meille ennestään tuttuja ja jotka olemme kokeneet meidän sekä asiakkaiden kannalta toimiviksi. Yhteistyökumppanimme ovat luotettavia sekä alansa parhaita siinä, mitä he tekevät. Keskitymme palveluissamme myös yhteiskuntavastuuseen sekä ympäristötekijöihin, koska elämme muuttuvassa maailmassa ja nämä asiat merkitsevät paljon jo nyt. Suuntaamme katseemme kohti tulevaa panostamalla yhä parempiin asiakassuhteisiin, jotta takaamme jatkuvan kasvun ja kehityksen.

Ystävällisin terveisin

Resthot-tiimi

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Translate »